torstai 22. joulukuuta 2016

Joulu ilman yhtään joulukiloa?

Viimeksi kun kirjoittelin tänne syyskuun alussa oli minulla tarkoitus lähteä pikkuhiljaa pudottelemaan painoa. Ainut ongelma pudottamisillani on ollut se että isompana totuin kilon viikkopudotukseen ja kaikki sitä vähemmän on tuntunut liian hitaalta jolloin olen turhautunut ja mennyt liian pienillä kaloreilla. Nyt kuitenkin päässäni on tapahtunut jonkinlainen muutos ja olen pystynyt noudattamaan 1700 kalorin ruokavaliota pääosin todella hyvin. Kasvisruokavalio on myös vaihtunut pääosin vegaaniseen ja vuosia piinannut kiukkunälkä on ensimmäistä kertaa ikinä täysin selätetty. Herkkupäiviä on myös tullut muutama pidettyä mutta voin sanoa etten ole ikinä voinut näin hyvin. Olen täynnä energiaa, jaksan urheilla pidempään väsymättä, salilla olen pystynyt nostamaan painoja useammin joten edistystä sielläkin puolella on näkyvissä, kamosmasennus on kokonaan loistanut poissaolollaan mikä on ihanaa.  Henkisten tuloksien lisäksi on tullut niitä fyysisiäkin todeisteita ja laitankin täähän vähän mittailujen tuloksia.

Edellisestä mittauksesta on kymmenen kuukautta vaikuttaa hitaahkolta etenemistahdilta mutta suurin muutos on mitattavissa jaksamisessa ja kehon toiminnassa.

Haba 29 cm ----> 29cm

Kyyvärvarsi 24,5 cm ----> 23 cm

Rinta 95cm  ----> 90cm

Vyötärö 76cm ----> 73 cm

Masu 96cm ----> 92 cm

Lantio 97cm ----> 94 cm

Reisi 52 cm ----> 51 cm

Pohje 36,5 ----> 36 cm


pudonneita senttejä 18 cm.

Paino tänä aamuna oli 74,4 kg! Ensimmäistä kertaa normaalipainossa viiteen vuoteen! pudotuksta syyskuusta siis 4,7 kg. ja kokonaispudotus 45.6 kg.

Tämä tuntuu niin hienolta saavutukselta varsinkin joulun aikaan kun joka tuutista tungetaan suklaata, torttuja ja muita herkkuja. Annankin siis itselleni yhden täyden vapaasyöntipäivän ja sen jälkeen palaan pikkuhiljaa normaaliin ruokavalioon.

Ruokailu on muutenkin osaltanut muuttanut merkitystään. Kun syö niin puhdasta ruokaa arkisin eivät monet herkut enää maistu samalta kuin ennen, esimerkiksi juustonaksuja ja sipsejä en osta enää ollenkaan koska ne eivät vaan maistu enää yhtä hyvältä kuin ennen, samoin suklaa sitä pystyn nyt ottamaan yhden tai kaksi ja jätää loput syömättä. Tällä hetkellä himoitsen lähinnä joululaatikoita. Pizza, limppari tai muukaan ei enää aiheuta sellaista herkkuhimoa minkä kanssa kamppailin ennen päivittäin.  

Laitan tähän loppuun kuvapläjäyksen piristämään vuoden pimeimpiä päiviä.




















Hyviä jouluja ja pyhiä kaikille!
-Kissankello

3 kommenttia:

  1. Onnittelut normaalipainoon pääsystä!!! Tosi upea juttu.

    Itse tein paluun blogimaailmaan puolen vuoden (ja plus kuuden kilon) tauon jälkeen, ja tulin katsomaan kuulumisiasi.

    Iloista joulua ja tsemppiä uuteen vuoteen!

    VastaaPoista
  2. Moikka! Mitenkäs täällä menee nykyisin? Herkullisen näköisiä ruokakuvia ja mahtava saavutus tuo normaalipaino! Onneksi olkoon, näytät upealta <3 Huoh, tulipa taas ikävä seiskalukuja ja normaalipainoa missä minäkin näytin vielä tuolta. Täällä huidellaan nykyään vaihtelevasti 110 kiloa ja jotain- painossa, milloin lähempänä 120kg kiloa ja milloin vähän kauempana. Tavoitteena olisi taas laihtua eikä päästää painoa nousemaan tuonne tasalukuun 120kg.

    VastaaPoista
  3. Jatka blogisi pariin kuin tykästyin blogiisi <3

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit ja kerrot mielipiteesi sekä vinkkisi.