perjantai 31. tammikuuta 2014

Tipattomuudesta

Olen monena vuonna yrittänyt aloittaa tipattoman, aika laihoin seurauksin. Pisimmillään olen ehkä ollut sen viikon tai kaksi. Pidän juomisesta ja alkoholin mausta ja tykkään juhlia. En laske itseäni alkoholiongelmaiseksi, mutta nuori kun olen niin on tullut paljon juhlittua. Ottaminen ei munulle tarkoita aina perskännejä vaan silloin tällöin yksi lasi viiniä, olutta tai siideriäkin riittää. Siitä syystä en muista viettäneeni kuukauttakaan ilman alkoholia, ilman edes yhtä lasillista illanistujaisissa, baarissa tai juhlissa. Nyt viimein olen selviytynyt tästä hurjasta kuukaudesta. Voin sanoa että alku oli erittäinkin hankala. Ystävän yrittivät kokoajan kaataa motivaationi ja ostelivat minulle juomi ja yllyttivät. En kuitenkaan ratkennut. Ensimmäiset kaksi viikkoa olin sitä mieltä että jos nyt ihan liikaa ärsyttää tämä niin voin minä juodakkin, se ehkä auttoi että annoin itselleni luvan mokata, koska en kumminkaan mokannut.  Erittäin outo vaikutus tällä oli se että olen riekkunut baareissa oikeastaan jokapäivä. Ei ole krapulaa, rahaa ei mene ja voi silti viettää aikaa ystävien kanssa. Muutamassa baarissa baarimikotkin on alkaneet kutsua mua vesitytöksi, heh ihan naurattaa tämä. Samalla lisääntynyt veden juominen on tehnyt kroppaan paremman olon ja huonoa omaatuntoa ei ole juuri tässä kuussa näkynyt. Nyt kun on viimeinen päivä tipatonta menossa ja olen illalla lähdössä juhliin joten virallisesti saisin juoda keskiyön jälkeen, niin koen etten ehkä jatkossakaan tarvitse alkoholia. Tämä oli minulle todella suuri maailman mullistus. Minä todella voin pitä hauskaa ilman alkoholia, se vain vaatii opettelua. Ja muutaman kerran jouduin ärähtelemään ystäville että antakaa jo olla, minä juon vettä. Huomattavaa vaikutusta en ole alkoholin vähentämisellä painossa nähnyt, mutta uskon että kaikki terveellisempi on vain kotiinpäin ja pidempää ikää.
Minä onnistuin!!

 Nyt kippis ja hyvää selvää iltaa!

weheartit

weheartit

weheartit

weheartit

-Kissankello

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Tuloksia

Olen viime aikoina ollut kiireinen ja sen vuoksi vaa'alla käynnit ovat jääneet vähemmälle. Kumminkin tänään kun aamulla vaa'alle astuin niin lukema pääsi taas yllättämään. En ole liikkunut juuri yhtään, enkä koe tehneeni mitään muutakaan erityistä. Ruokailu on minulle jo niin rutiini että ehkä ne kilot todella lähtevätkin sillä oikein syömisellä. Vaaka näytti lukemaa 102.0! Enää reilu kaksi kiloa niin painoni näyttää kaksi numeroista lukua! En edes muista milloin olisin sellaisen luvun nähnyt. Nyt todella innokkaasti ja motivoituneena eteenpäin. Hymy korvissa voin todellakin huomata että vaikkei liikunta olekaan ihan täysin osa elämäntapaani niin oikein syöminen on jo vakiinnuttanut paikkansa. Silloin tällöin tulee herkuteltua jotakin pientä, esim yksi suklaakonvehti, hunajaa teessä, vähän liikaa maitoa, tai vaikka vähän tuhdimpaa ruokaa, mutta silloinkin osaan vähentää kalorimäärän automaattisesti loppupäivästä. En voi sanoa että olisin kertaakaan mennyt yli 1700 kalorin päivässä, mutta useammin se on siellä 1250-1500. Ja nälkää en todellakaan joudu näkemään. Olenkin usein miettinyt että miten ihmeessä jaksoin syödä kokoajan ja niin paljon. Saatoin päivässä syödä sipsipussin ja dipin, rasvaista jauheliha kastiketta ja santsata, monta leipää hulluine täytteineen. Sitten lisää jotakin missä on reilusti pastaa ja rasvaa ja illalla vielä juustonaksuja ja monta litraa maitoa ja cocacolaa ja ties mitä. Nyt en saa edes yhtä kourallista sipsejä alas. Maito on edelleen suurin heikkouteni, mutta se pysyy kurissa kun annan itselleni luvan juoda sitä 2 lasia joka päivä. Lisäksi olen huomannut osaavani todella hyvin jo valikoida mitä syön jos terveellisiä vaihtoehtoja lötyy. Tuntuu että toistan itseäni kokoajan, mutta kyllä nämä tulokset ovat se motivaation lähde. Liian monta vuotta yritin ja epäonnistin ja kun tuloksia ei näkynyt niin luovutin. Nyt sen huomaa että kun sen tekee oikein niin se on mahdollista!




Ps. Ostin uuden mekon joka menee jo päälle mutta on todella tiukka, ehkä se jo muutaman viikon päästä menee ;)

-Kissankello

maanantai 27. tammikuuta 2014

Ruokaaaa

Olen ollut Taas hieman kipeänä joten en ole jaksanut tehdä mitään. Torstai ja perjantai menivät täysin syömättä jonka seurauksena lauantai ja sunnuntai menivät hirveiden mahakipujen kourissa ja uudelleen syömään opetellessa. Sen siitä saa kun ei ole rytmiä ja ei ehdi edes käydä kääntymässä kotona.. Pitää muistaa syödä. Vaikka ei olisikaan nälkä. Tänään vihdoin sain tehtyä ensimmäisen kunnon ateriani syömälakon jälkeen. Yritin ostaa jotakin ruokaa joka varmasti menee alas. Ensiksi ostin Juustonaksuja, mutta ne lensivät roskiin huomattuani etten enää himoinnutkaan niitä, vaikka ennen olivat suurin herkkuni. Seuraavaksi kokeilin siis pihviä ja haudutettuja vihanneksia. Nyt on sellainen olo että elämä voittaa ja näköjään ruokavaliossanikin kasvikset voittaa herkut! Jes hyvä minä. Kasviksina parsakaali, kukkakaali, sipuli ja paprikasekoitus. Pihvinä marinettipihvi jota luulin kokolihaksi mutta mössöähän se olikin, mutta tiedän paremmin ensikerralla.



Muistakaahan syödä säännöllisesti.

-Kissankello

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Shoppailua



Eilen lähti vähän lapasesta. Minun huudeilleni on avattu Punnitse ja Säästä liike, joka on ollut muutaman vuoden mun ikilempparikauppa, mutta harvoin siellä vierailen koska liikkeitä ei ole ollut missään lähellä. Asian tilan muututtua päätin marssia kauppaan katselemaan ja aikeenani ostaa jotakin pientä. Rakastuin aivan täysin ja valikoima oli mielettömän suuri, suurempi kuin muissa vierailemissani liikkeissä. Olisin halunnut ottaa kuvia ostoksistani, mutta kännykkäni on huollossa ja varapuhelimeni kamera on vieläkin surkeampi joten jätetään ne kuvat väliin tältä erää. Ostettua tuli kuivattuja kiivejä, kuivattuja banaaneja, papaija kuutioita, kuivattuja marjoja, goji marjoja, Pähkinöitä, Rusinoita, chilipähkinöitä, siemen sekoitusta, psyllium kuitujauhetta, ruusu suolaa ja kahta eri laatua luomu teetä. Huhhuh. Nyt riittää sitten hetkeksi. Tuossa ei ole edes viidesosaa siitä mitä sieltä olisi voinut ostaa. Nyt voin vähän hifistellä terveellisemmillä välipaloilla ja aamiaisilla. Suosittelen enemmän kuin mielellään kyseistä kauppaa kaikille jotka pääsevät käymään. Olen kyllä huomannut että kun itseään palkitsee välillä itselleen kivoilla jutuilla niin kyllä se juttukin silloin luistaa paremmin. Pääsen myös lauantaina shoppailemaan toppahousuja, koska nyt olen liikkunut pelkissä legginsseissä ja ne ovat aivan jäätävän kylmät. Eli muistakaa pukeutua lämpimästi, silloin pakkasenkaan ei pitäisi ole este liikunnalle.

http://www.punnitse.fi/

http://www.northbaytrading.com/

-Kissankello

tiistai 21. tammikuuta 2014

Helpotusta

Kun Sen sanoo ääneen niin se helpottaa. Heti kun pääsin avautumaan ettei huvita, niin rupesikin huvittamaan. Lenkillä en ole kerennyt vielä käydä, mutta ehkä sekin tulee jo tänään illalla muuttumaan. Liikuntaspurtti kyllä ekalta viikolta ja varmaan tältä tokaltakin menee ohi suun, mutta täysiä vaan yrittämään esteistä huolimatta. Tänään oli myös laihdutusryhmä tapaaminen joka sekin meni mallikkaasti kun puhuimme proteiineista. Hassulta vain tuntui se että tunnuin tietävän huomattavasti enemmän aiheesta kun kaikki muut joten mitään uutta ei sisänsä tullut, paitsi ryhmän tukea ja tsemppausta. Eikä se pahakaan ole välillä kerrata, enkä nyt myöskään hauku ryhmäläisiäni tyhmiksi. Ehkä se vain johtuu siitä että olen aiemminkin ollut erittäin kiinnostunut aiheesta.
  Syömiset on olleet ihan normaaleja, lihaa, kalaa, kanaa ja paljon kasviksia ja salaattia sekä ateriankorvikkeita muutaman kerran viikossa. Sekä valtavasti kananmunia, sillä sain sellaisen kivan kuorman niitä ilmaiseksi eli 120 kananmunaa kotiutui meille n. viikkositten. Paljon proteiinia ja hyvä maku. Olenkin nyt väli- ja aamupaloiksi tehnyt paljon proteiinipannareita, munakasmuffinsseja, munakkaita ja keitettyjä munia. Ja koska silti pelkään etteivät proteiinit riitä niin ostin vielä purkin proteiinilisää jota voi heittää oikeastaan minkäänvain sekaan. Ei maistu miltään ja lusikallisessa on 5g proteiinia.
Painonpudotustahti on nyt se n. 1 kilo viikossa, ja vähän ikävöinkin sitä alun nopeampaa tahtia, mutta kai tämä on terveellistä ja suositeltu tahti. Laskin että kesään on 18 viikkoa, eli jos kaikki menee suunnitelmien mukaan niin kyllähän tässä kerkiää vielä paljonkin pudota.
 Anteeksi nyt tämä sekapostaus, mutta jostain sitä kai täytyy aloittaa pienen tauon jälkeen.

-Kissankello

maanantai 20. tammikuuta 2014

Ongelmia

Nyt tuntuu että ensimmäistä kertaa tulee ihan täysi stoppi. Mitään saa aikaiseksi. Ärsyttää ja motivaatiota ei löydy mistään. Mitä tässä tilanteessa tulee tehdä? Syömiset menee ihan okei, mitä nyt sillointällöin pastaa ja suklaata, mutta yleensä kalorit on n. 1200-1700. Mutta se laskeminenkin on tökkinyt. Laihdutusryhmään pitää täyttää ateriakortit johon pitää kirjata jokaikinen syöminen. Toivottavasti en lennä ulos, mutta en ole jaksanut kirjoittaa mitään. Ja sekin ärsyttää. Kovasti olen tähän hetkeen asti ollut motivoitunut, mutta viime viikko ja pakkaset tuntuvat luhistavan minun taistelutahtoni. Voiko se tosiaankin olla vain siitä etten pääse liikkumaan ulos? Antakaa vaan kaikki vinkkinne mitä tiedätte että pääsen ylös tästä mutakuopasta. Kiitos.

-Kissankello

perjantai 17. tammikuuta 2014

Tuloksia

Ihanaa aloittaa postaus vain huutamalla JEEE! Paino on pudonnut hyvin ja enää muutama hassu kilo niin alitan maagisen 100 kilon rajan. Tätä päivää olen odottanut kuin kuuta nousevaa, Nyt on aherrettu ja syöty hyvin ja oltu motivoituneita.! Painoni tänä aamuna vaa'alla oli 105,2! Jeah! Nyt on siis pudotettu n.15 kiloa ja vaikka tuntuu että missään muussa kuin naamassa sitä ei huomaa niin silti jo kahdet housut tippuu jalasta ja vauhti vaan jatkuu samana. Tekisi mieli tanssia voitontanssi vaikka eihän tässä olla edes puolessa välissä. But who cares! Jos se innostaa tee sitä!

Mutta eilen menin tekemään sen virheen että katselin vanhoja ihania laihoja kuvia itsestäni ja tuli vähän suru puseroon kun kaiholla ajattelin että jos en olisi lihonut olisin edelleenkin noin kuuma.. Samalla sitten sain kaverilta kuulla että minua on jo pidempään haukuttu rumaksi ja läskiksi, että sekään ei kauheasti auttanut fiiliksen nostamisessa. Mutta olen päättänyt nyt näyttää kaikille paskiaisille että kyllä täältä vielä palataan, ja parempana kuin koskaan. Eikä pitäisi masentua muiden puheista. Tässä maailmassa tulee aina olemaan joku joka puhuu pahaa, vaikka olisit kuinka hoikka ja nätti ja pitkä ja lyhyt ja meikattu tai alimeikattu. Mitä ikinä vaan keksit niin joku voi siitä valittaa. Että ehkä nyt vaan pystypäin eteenpäin ja ei saa antaa muiden vaikuttaa.

Liikuntaspurtti kusee osaltani ainakin tällä viikolla sillä ulkona on aivan järjettömät pakkaset ja minulla on ollut kamala kiire, muutama tunti on tullut urheiltua mutta en usko että siihen kuuteen tuntiin pääsen, mutta ehkä kirin ensi viikolla, toivottavasti. Positiivista tässä viikossa on se että aurinko paistaa aivan täysillä ja olotila virkenee päivä päivältä enemmän!



Fitness Motivation
Weheartit

Untitled
Weheartit

                           💪

-Kissankello

torstai 16. tammikuuta 2014

Maailman paras bataattikeitto

Minun mielestäni paras, lempiruokani, herkku jota teen joka viikko!

Bataattisosekeitto! Tässä siis reseptiä:

1 Bataatti (n.600-800g)
2 Porkkanaa
2 Sipulia
1 Kesäkurpitsa
200g Parsakaalia tai kukkakaalia (tai molempia sekaisin)
1-2 Lihaliemikuutiota
1 prk 2-2,5 dl Ruokakermaa

Ota iso kattila ja kaada sinne 1-1,5l kylmää vettä ja lisää lihaliemikuutio(t)
Kuori ainekset, pilko ne ja lisää kattilaan. Lisää mausteita (itse laitan 1/2 tl Pippuria. 1tl Paprikamaustetta, 3 ripausta tabascoa, 1 tl grillimaustetta ja sitten aina vähän jotakin maun mukaan. )
Keitä 30 min kunnes ovat todella pehmeitä.
Ota lientä toiseen astiaan ja laita sivuun.
heitä kerma keiton sekaan ja muussaa sauvasekoittimella tai blenderillä, lisää lientä toisesta astiasta sen mukaan kuinka juoksevaa keittoa tahdot. Wola valmista!
Tästä tulee minulle n. 5 annosta ja yhdessä annoksessa on n. 155 kaloria eli todella vähän.

Täyttävämpää keitosta saa kun ripottelee päälle lihasuikaleita, kanaa tai jauhelihaa. Hyviä herkkuhetkiä!


-Kissankello

tiistai 14. tammikuuta 2014

Laihana sitten..

Olen nyt jo muutaman vuoden ajatellut että sitten kun olen laiha niin..
No tässä nyt lista kaikesta mitä tahdon tehdä kun paino antaa myötä.

Sitten kun olen laiha...

Tahdon juosta pitkiä lenkkejä. (Eilen juoksin ensimmäistä kertaa vuosiin, mutta vain n. 200-300 m)
Aijon pukeutua ihaniin mekkoihin joita minulla on kaapit täynnä
Aijon ostaa bikinit
Menen shoppailemaan hyvällä omallatunnolla
Kiipeän puuhun
Istun jonkun sylissä
Tahdon kokeilla joogaa (Nyt en taivu mihinkään kun makkarat ei anna myöten)
Kävelen korkokengillä usein
Hankin lihaksia
Parannan vielä vaiheessa olevaa itsetuntoani
Ostan shortsit
Aijon mennä isolle biitsille
Ostan enemmän vaatteita kirpputoreilta
Tahtoisin mennä alusvaatekuvauksiin (naurakaa vaan)
Mahdun bussinpenkille koskematta vieressä istuvaan!


Osaa näistä voisin varmaan tehdä nytkin, mutta haluan myös jättää jotakin palkinnoiksi.
Luulin että lista olisi pidempi, mutta selvästi se on pituuttakin tärkeämpi.

Loppuun taas vähän motivaatiokuvia!(kaikki kuvat ovat googlesta)





-Kissankello

maanantai 13. tammikuuta 2014

Kesäkuntoon!

Nyt kun on Liikuntaspurtin ensimmäinen päivä melkein takana niin olen ruvennut pohtimaan kesäkuntoa. Tuota minulle hyvinkin kaukaista tilaa jossa en ole omasta mielestäni koskaan ollut. Mielestäni kesäkunto tarkoittaa tilaa jossa olet sekä fyysisesti että henkisesti valmis kohtaamaan bikinit biitsillä, heh. Minulla ei ole ikinä ollut näin, aina on häpeilyä koosta huolimatta, mutta en kyllä ole koskaan jättänyt menemättä koon vuoksi. Viime kesänä kumminkin kävi niin etten mennyt rannalle koko kesänä. Ei vain ollut aikaa, mutta samalla mietin että oliko takaraivossa joku piilo inho joka ohjasi minua aina kauemmas rannasta.
    Oli tai ei, niin olen miettinyt että jos yritän ajatella realistisesti tätä painon pudotusta niin minulla olisi tavoitteet kesään mennessä pudottaa 15-20 kiloa. Jos pudottaisin 15 kiloa olisin silloin 91 kiloa, mutta jos pudottaisin 20 kiloa niin painaisin 86. Ei niin pahat lukemat kun vertaa nykyiseen. Mutta... Osittain minua ahdistaa pudottaa painoa niin nopeasti kun ajatukset omasta itsestä eivät ehkä parane yhtä nopeaan tahtiin, ja taas toisaalta jos taas en laihtuisi näin nopeaan tahtiin niin en ehkä motivoituisikaan. Huoh, Ymmärrän kuitenkin että en ensi kesänä voi vielä päästä siihen rantakuntoon johon tahtoisin ja samalla mietin voinko ikinä, sillä minulla on nopeasta lihomisesta koko kropassani järkyttävät raskaus arvet, enkä tiedä palautuuko ihoni koskaan ennalleen. Lihoin niin nopeassa tahdissani aivan huomaamattani etten tavallaan ehtinyt reagoida ja lopettaa sen nousua. Nyt kun olen päässyt pudottamaan kiloja niin olen entistä huolestuneempi kehostani. Ymmärtäisin jos olisin ollut raskaana, silloin se olisi aivan normaalia ja voisin ylpeänä kantaa arpeni.
 Mutta nyt en voi, arpeni tulivat huonoista ihmissuhteista, lohtu syömisestä, masennuksesta ja monesta muusta syystä. En voi olla ylpeä niistä. Voin vain olla ylpeä pudotetuista kiloista. Mutta joudunko turvautumaan loppuelämäni kokouimapukuun ja voinko koskaan käyttää läpikuultavia vaatteita.

Tällä hetkellä tuntuu siltä että unelmieni kroppa olisi minulle ehkä n. 65 kiloa, varmaksi en osaa sanoa koska en muista koskaan painaneeni niin vähän. Tahtoisin olla myös hyvässä kunnossa, kiinteä, hieman lihaksikas ja omistaa kunnon pepun! Nämä alla olevat kuvat olisivat minun unelmakroppani. Näissä voisin lähteä rannalle milloin vain. Vaikeinta vain on että en tiedä mihin itse pääsen, onko tuo mahdollista minulle, vai olenko aivan hakoteilla. Se kai jää siis nähtäväksi, mutta toivottavasti kesäkuntoon 2015 siis, henkisesti ja fyysisesti. Nyt vaan täysillä eteenpäin.
Mitä mietteitä teillä muilla on kesäkunnosta? onko se vain päänsisäistä vai ei?

Wehartit

google

google
-Kissankello


sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Viikon liikunnat

Tämä viikko oli mielestäni ihan mukava, mutta räntäsade hieman latisti tunnelmaa ja vähensi lenkkejä. Tiedän ettei huono sää saisi olla tekosyy, joten yritänkin jatkossa uhmata luontoa ja lenkkeillä vaikka kaatosateessa.
Tähänhän alkaa jo tottua! Mutta huomenna maanantaina alkaakin sitten liikuntaspurtti, eli silloin sitten tsempataan ja huhkitaan ihan täysillä. Vähän jo pelottaa mutta eipä sitä yrittämättä onnistu.

Mutta pitemmittä puheitta liikuntaan!

Maanantai : Ei mitään.

Tiistai : Ei mitään.

Keskiviikko: Kävely lenkki 45minuuttia. Kulutetut kalorit 384.

Torstai  : Kävely lenkkejä 2. 1 tunti ja 20 minuuttia. Kulutetut kalorit 588

Perjantai : Ei mitään.

Lauantai : Juoksumatolla 30 minuuttia. Lihaskuntoa 20 minuuttia. ja 40 minuutin lenkki. Kulutetut kalorit 574.

Sunnuntai : Flamingo Spassa lillumista ja saunontaa (Ei voi laskea liikunnaksi. heh)

Yhteensä liikunnalla poltetut kalorit : 1546.

Tällä viikolla tuli kuljettua paljon kävellen, sillä huomasin että äitini luo ei olekkaan kuin 3 km. Joten sitä reittiä on tullut suhattua muutaman kerran. Ja kokeilin jopa juosta muutamaan otteeseen, ja kivaahan se oli , mutta tuli kyllä todettua että tarvitsisin uudet urheilurintaliivit ettei pomppisi liikaa. Huomasin myös miten nopeasti kunto sitten loppuu (n.2min) ja on pakko taas kävellä, mutta ehkä otan tämän nyt asiakseni. Juoksemisesta, tekniikoita yms en tiedä yhtään mitään eli pitää mennä ihan oman kokemuksen perusteella sitten. Vinkkejä saa toki antaa. Kivaa alkavaa viikkoa kaikille ja muistakaahan olla ahkeria.

Kuva Googlesta


-Kissankello

perjantai 10. tammikuuta 2014

Ateriankorvikkeet

Päätinpä kertoa vähän ateriankorvikkeistani. Olen aina ennen ajatellut että nämä ovat täyttä huuhaata ja perustuvat nälkään. Olimpas taas väärässä, tai ainakin osittain. Kyllähän varmasti onkin tuotteita jotka eivät jätä muutakun nälän ja kiukun eivätkä sisällä kunnon ravinto aineita. Nämä ovat kumminkin mielestäni tarpeeksi hyviä ja todella hyvän makuisia. Ensinnäkin inhoan kaikkea keino suklaan makua enkä siksi tahdo niitä itselleni. (poikkeuksena minttu suklaa jonka sain ystävältäni jonka makua en voi sietää! ja jota lisäänkin vain muiden sekaan jotta saan sen kulutettua). Itselläni on nyt kolme Herbalifen pirtelö ateriankorvikkeita mitä tykkään vetää aamuisin muun aamupalani seassa. Silloin tällöin juon näitä myös korvatakseni täysin aterian jos edellisenä päivänä on tullut syötyä huonosti tai jos on muutenvain sellainen olo että tahdon jotakin kevyempää, eli noin 2-4 kertaa viikossa aamiaisen lisäksi. No nyt tarkoituksena olisi korvata näillä 2-3 ateriaa päivässä. Katsotaan pystynkö, rakastan liikaa lämmintä ruokaa.

Tässä hieno rivi tuotteita eli Uusimpana tulokkaana Cappuccino jota en ole kerennyt vielä maistaa, mutta kahvin mausta tykkään muutenkin niin uskon että rakastan tätä. (sopii kuulemma jääpalojen kanssa kuin jääkahvina). Vanilja joka on ihan lempparini ja maistuu niiiiin hyvältä. Ja se minttu suklaa jota tosiaan inhoan enkä todellakaan osta sitä enää. Näihin kaikkiin on suosituksena juoda maidon kanssa, mutta menevät ihan hyvin myös veteen sekoitettuna. 


Toinen uusi tulokas on tämä Fitnesstukusta tilaamani M.R.P 2 Ateriankorvike joka toimii myös erinomaisena välipalana. Tässä on korkea proteiini pitoisuus. Makuna on mustikka vanilja joka on myöas erinomaisen hyvää, ja tätä ostinkin siskoni miehen suosituksesta. Hän treenaa paljon ja tietää jonkin verran näistä asioista joten luotin vihjeeseen ja ostin tämän. Painoa on 2 kiloa joten luulisi riittävän hetkeksi. Tämä on hitaasti imeytyvä joten se takaa nälän loitollapysymisen mikä on huippu juttu. Tuotetta olen siis kokeillut muutaman kerran ennen ostoa ja olen ollut tyytyväinen. 
"Proteiinin ja hiilihydraattien lisäksi yksi annos M.R.P 2 antaa puolet vitamiinien ja mineraalien päivätarpeesta. Kun haluat pudottaa painoa on tärkeää että et pelkästään laske kaloreita, vaan huolehdit myös vitamiinien ja mineraalien saannista." siinä on vielä suora lainaus fitnesstukun sivuilta. 
Tässä siis yhteiskuva uutuuksistani. 



Jos ihmettelette että miksi minulla on niin montaa eri laatua niin kyse on siitä että pidän vaihtelusta. enhän syö samaa ruokaakaan montaa päivää putkeen. Sekä uskon että tämä vaihtelu takaa sen etten kyllästy niin helposti näiden syömiseen/juomiseen. Näiden kaikkien hyvä puoli on lisäksi se että näiden sekaan voi laittaa lisäksi marjoja, hedelmiä, pähkinöitä ja oikeastaan kaikkea syötävää jolloin maku ja koostumus muuttuvat.
Loppuun vielä kuva pienestä keittiönurkkauksestani jossa tuppaa olemaan jo hieman täyttä.



Jos on kysymyksiä näihin liittyen niin vastaan mielelläni. 

-Kissankello

torstai 9. tammikuuta 2014

Avain onneen?

Jee! Kävin tänään kehonkoostumusmittauksessa! Oli todella kiva nähdä tuloksia siitä mistä kroppa koostuu tällähetkellä. Olen siis menossa Herbalife laihdutusryhmään, jossa tapaamiset ovat kerran viikossa 12 viikon ajan ja joka viikko tehdän uudet mittaukset jotta sitten voi tarkastella niitä muutoksia ja tämä on ihan huippu juttu!

(Tästä alkaa avautuminen)
 Ainoa miinus oli että kun liityin netissä niin siellä luki selvästikkin että ei ostopakkoa... No niin ymmärrän että tämä henkilö joka ryhmää pitää elää myytyjen tuotteiden tuloilla, mutta silti. Sitä tyrkytyksen määrää. Sanoin selvästi että minulla ei ole tällähetkellä rahaa mutta eipä sillä tuntunut olevan vaikutusta asiaan. Lopulta suostuin laskulla ottamaan yhden pirtelömaun jota olen jo pitkään halunnut kokeilla, niin tämä nainen sanoi minulle että ei usko että kukaan voi laihtua ilman näitä tuotteita. Siinä meni minun rajani suuttumiselle. Olen laihtunut jo yli 10 kiloa ja vasta viimeisenä kuukautena olen syönyt tätä pirtelöä. (toki tuotteita oli kymmeniä erilaisia lisäaineista, vitamiineihin ja välipalapatukoihin). Lisäksi kun sanoin että minulla on tätä vastaavaa kotona mutta eri merkkiä niin sain hyvin merkitseviä katseita, ja selvän vastauksen että kyllähän noista tuotteista olen kuullut, mutta en sano kyllä mitään ja kamala virne päälle! OH raivostuttavaa ja tiedän tuotteen hyväksi joten ärsyttää tämä oman tuotteen ylimainostaminen ja muiden mollaus.
 Ymmärrän ettei nainen halunnut olla kusipää vaan tämä on hänen työtään. Mutta odotin sentään jotakin kohtuutta kun netissä luki ei ostopakkoa. Mutta olen päättänyt että tästä huolimatta menen ryhmään vaikka nyt vähän tyhmältä tuntuukin.
(Avautuminen loppuu)

Kiehtovampiin aiheisiin eli itse mittaus!

Paino : 109,5 Ärsyttävää! vaatteet päällä lounaan jälkeen!

Rasvaprosentti : 48,1

Lihasmassan paino : 54 Tästä olen jopa hieman ylpeä!

Kehon lepoaineenvaihdunta : 1831 Yhyy tämä on ihan kamalaa

Kehon metabolinen ikä : 50 ! En voinut kuin vetää syvää henkeä, niin kamala tämä oli!

Sisäinen rasva : 9 Tämä oli hyvä, voisi olla vähän parempi, mutta ei huono puolella!

En malta odottaa mitkä luvut tulevat 12 viikon päästä, Voin vaikka luvata laittaa nämä aina kun saan näitä, mutta eniten odotan tuloksia viimeiseltä kerralta. Lisäksi kolme eniten laihduttanutta saa palkinnon ja se onkin hyvä motivaatio aina!

-Kissankello

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Superhelppo proteiinipannari!

Tai niin ainakin luulin...
Tein tämän Go eve Go:n ohjeilla elikkä :

- 1 banaani
- 0,5 dl proteiinijauhetta 
- 1 kanamuna
- 1 kanamunanvalkuainen

Noh selailin sitten muitakin reseptejä samalla ja katselin mikä olisi sellainen yleinen tapa tehdä.  Ohjeissa suositeltiin sekoittamaan sauvasekoittimella tai blenderillä. 
Virhe numero 1. Minulla ei ole sauvasekoitinta ja blenderi oli pesussa, eli sekoitin kaikki haarukalla. Ei tullut kovin silkkistä jälkeä.
Virhe numero 2.  En tajunnut kuinka paljon tuota tulee ja hulautin kaikki pannulle samaan aikaan. hups. Olisi ehkä voinut tehdä kaksi tai kolmekin..


Ehkä tämä vielä tästä. Olen kuullut että nämä palavat helposti joten paistelin hitaasti nelos asteella. Enkä vieläkään tiedä kuuluisiko nämä kääntää?? 
Virhe numero 3. No käänsimpä kuitenkin, kun en jaksanut odottaa. 












Lettu repesi kahtia...
Sainpa sen kuitenkin lautaselle ja päätin ottaa vielä viimeiset kuvat ...


Kunnes n. 2 sekuntia kuvan ottamisen jälkeen lautanen putosi lattialle ja meni tuhansiksi sirpaleiksi enkä saanut pelastettua kun ehkä neljäsosan..  enkä jaksanut enää kuvata sirpaleita lattialla.. huoh, ei kai tässä voi kuin nauraa. No lattialla käyneet letun jämät olivat kyllä hyviä siitä sentään plussaa!
En yleensä ole katastrofi keittiössä, mutta ilmeisesti tänään olin.

-Kissankello

tiistai 7. tammikuuta 2014

Yllätysyllätys

Huoh. Juuri kun olin niin innoissani tästä uudesta viikosta ja keskiviikkona jatkuvasta koulusta niin iskee flunssa. Nenä vuotaa kuin joki, päätä särkee ja vaikea hengittää. Hienosti alkaa tämäkin vuosi. Yleensä en ikinä ole kipeä, mutta nyt ei kai sitten auta muu kuin lepo ja kuuma tee hunajalla. Toivon todella että tämä menee nopeasti ohi. koulussa alkaa nimittäin sellainen kiire kun on enää muutama kuukausi valmistumiseen. Olen sellaisella alalla ettei mitään töitä voi ottaa kotiin joten paikalla olo on erittäin tärkeää että saan hommat tehdyksi.  Jos tulee mieleen joitakin toidella nopeita flunssantappajia niin saa kertoa, kuulen mielelläni kaikki vinkit. Ja vitamiineja syön jo extramäärää. Nenähuuhtelua olen kokeillut enkä oikein tiedä toimiiko se vai ei, taidan olla niin tukossa. Äh toivottavasti paranen pian...

-Kissankello

maanantai 6. tammikuuta 2014

Tuloksia.

Heips! Olen muutaman viimeviikon kamppaillut yhtä joulukiloa vastaan jonka sain jouluaatosta, siitä ainoasta päivästä jolloin minulla oli lupa lipsua ja kunnolla. Noh se yksi kilo onkin ollut todella tiukassa, mutta nyt olen vihdoinkin saanut pudotettua sen ja hippusen ylimääräistäkin. Nyt painoni on 107,5 kiloa ja olen erittäin onnellinen että saan taas näkyviä tuloksia! Joskus sitä tuntuu niin junnaavansa paikoillaan kun tuloksia ei näy, ja varsinkaan kun minulla ei vieläkään ole mittanauhaa jolla voisin mittailla. Mutta se on ostoslistalla heti ensimmäiseksi kun saan rahaa. Mutta hurraahuuto edistykselle! menenkin tästä jatkamaan samaan malliin!

Googlesta

-kissankello

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Viikon liikunnat

Viime viikon liikunnat tuntuvat jääneen hieman vajaiksi, vaikka kaikenlaista on tullut tehtyäkin, mutta varmaan eniten siksi että liikunnat painottuivat arkipäiviin ja loppuviikko meni muutenkin vähän laiskasti. Ei tosin syömisten osalta onneksi! En tiedä onko se laihduttamisessa ihan normaaliakin että välillä vaan väsyttää ja tuntuu ettei ole mitään tehnyt, mutta sitten kun rupeaa katsomaan tarkemmin niin kyllähän siellä ihan hyvin on tullut tehtyä. 


Maanantaina : Kävelylenkki 55 minuuttia. Kulutetut kalorit 403.

Tiistaina : Kävelylenkki 1 tunti. Kulutetut kalorit 466.

Keskiviikkona : Ei mitään.

Torstai : Kävelylenkki 1 tunti. lihasharjoittelua 10 minuuttia. Kulutetut kalorit 486.

Perjantai : Kävelylenkki 24 minuuttia, Kulutetut kalorit 208.


Lauantai : lihasharjoittelua 5 minuuttia. Kulutetut kalorit 42.

Sunnuntai :lihasharjoittelua 7 minuuttia. Kulutetut kalorit 68.

Yhteensä liikunnalla kulutetut kaloreita siis 1658


Ei sitä liikuntaa ehkä ollutkaan niin vähän kuin luulin, mutta voisi olla enemmänkin. loppuviikon fiilikset olivat tältäviikolta aika löysät. Mutta jos tästä hieman piristyn niin olen ajatellut että tahtoisin kokeilla juoksemista, tai vaihtoehtoisesti pidempää lenkkiä. Ongelmana on vain se että minun lenkkireittini on ympyrä joka on aina tasan sen 5,6 km ja jos kuljen sen ympyrän uudelleen niin silloin kilometrejä tulee jo yli 10 mihin en usko että ihan vielä olen valmis.  Pitäisi ehkä ruveta tutkiskelemaan uusia reittejä tai jatkoja nykyiselleni.


www.livingstreetsalliance.org


-kissankello

Suunnittelua

Ruokalistan päivittelyä. Minun vanhoihin tapoihini kuului ennen että syödään mitä tekee mieli ja mahdollisimman epäterveellisesti ja jos jotakin ennakoin niin ne olivat yleensä darrapäivän extra rasvaiset  pizzan tilaamiset ynnämuut. Nyt kun olen lopettanut urakkajuomisen niin darrapäivätkin pysyvät kurissa. Siispä ruokien suunnitteluun. Olen sitä mieltä että mitä paremmin suunnittelee niin sen vähemmän lipsuu. Mitä enemmän ostan kerralla kaupasta niin sitä harvemmin olen kaupassa katselemassa kiusauksia silmästä silmään. Olen toki tietoinen että jonkinmoinen itsekuri tulisi tässä prosessin aikana kehittää, mutta en ole vielä niin varma omasta kehityksestäni että uskaltaisin tätä turhan usein testata.
 Olen ottanut myös tavakseni mennä kauppaan samalla kun olen jonkun tutun kanssa, jolloin en voi mennä itkemään sipsihyllylle enkä myöskään kehtaa napata mitään nopeaa mukaan.

 Aluksi vietin tuntikausia etsien hyviä ja vähäkalorisia reseptelä ympäri nettiä ja lehtiä, noh homma osoittautuikin aika laajaksi urakaksi ja lopuksi tuntui että hajoaa pää. Voin sanoa että internet on yksinkertaisesti liian suuri pala purtavaksi. joten luovutin. Yritin sitten pikkuhiljaa tutkia tuoteselosteita käyttämistäni tuotteista ja jättää liikakaloriset pois tai korvata jollakin muulla. Alku oli kivikkoinen koska en edes tiennyt miten surkealaatuista ruokaa söin, rasvaista ja täysin ilman terveyshyötyjä. Mutta pikkuhiljaa muutosta kehiin.
Suurimmaksi valaistuksekseni koin kuitenkin blogit. Pitkään päätin etten yhteenkään laihdutus tai elämäntapamuutos blogiin mene. Kokemukseni on aina ollut jotenkin negatiivinen tälläisiä kohtaan, kunnes ilmeisesti löysin jonkun kultasuonen ja innostuin täysin! Täältä suuresta blogimaailmasta olen löytänyt huippuhyviä reseptejä laihtumiseen ja terveelliseen elämäntapaan, olen kirjoittanut varmaan kymmeniä reseptejä ylös ja pikkuhiljaa muokkaillut oman maun mukaan.  Tulen täälläkin varmaan jakamaan joitakin niistä jotta voin olla ehkä apuna jollekkin muulle samalla tavalla kuin muut olivat ehkä tietämättäänkin minulle.

No mutta takaisin alkuperäiseen aiheeseen, elikkäs seuraavalle viikolle olen suunnitellut tekeväni näitä ruokia. (päivistä en tiedä koska en ikinä osaa arvioida kuinka kauan syön mitäkin ruokaa)

- Kanakasviskeitto (ilman perunaa, nuudelia tai riisiä)

- Tonnikala kananmunasalaatti

- Kanawokkia

- Uunilohta ja kukkakaalia

Toivottavasti tämä kaikki riittää ettei taas tarvitsi juosta kauppaan hakemaan lisää eväitä :)

-kissankello

lauantai 4. tammikuuta 2014

Aamupalani

Minun aamupalani on aina samanlainen. Se on ravitseva, helposti alas menevä, hyvän makuinen ja tykkään sen tekemisestä aamuisin. Teen sen blenderillä ja ainoa ärsyttävä asia blenderillä tekemisessä onkin sen pesu.
Syön aamupalaksi aina smoothien jonka "reseptin" olen kehitellyt ihan kokeilemalla kaikkea. Tämä pitää nälkää lounaaseen asti todella hyvin ja tämän saa myös mukaan jos tulee kiire. suosittelen siis muillekkin kokeilemaan näitä, lisäksi näihin on todella helppo lisätä vitamiineja ja muita luontaistuotteita kuten siitepölyä, spirulinaa ynnämuuta.
Tässä on luottoblenderini, tämä on paras, koska en ole koskaan kokeillut mitään muuta :)


ensimmäisenä lisään n.ruokalusikallisen siemeniä ja pähkinöitä


Seuraavaksi vähän kuituja eli Vehnäleseitä 1.ruokalusikallinen ja psyllium kuitujauhetta 1. teelusikallinen


Sitten lisään Herbalife proteiinijauhetta 1,5 ruokalusikallista antamaan makua, proteiineja, vitamiineja ja mitäkaikkea tuossa nyt tuleekaan


Tänään päätin kokeilla että miltä banaani maistuu smoothiessa, mutta en usko että jatkossa tätä lisään korkean kaloripitoisuuden vuoksi.


Marjoina tänään vadelmaa, mustikkaa ja puolukkaa, yhteensä 2 dl 


Mukaan vielä 2dl maitoa, puoli purkkia maitorahkaa n.125 g ja 1dl vettä


Tältä se sitten näyttää, yleensä lisään jauhemaiset tuotteet maitotuotteiden jälkeen jotteivat ne paakkuunnu pohjaan, mutten muistanut sitä tänään ja onneksi vahinkoa ei käynyt.


 Tälläinen ihana smoothie siitä tuli ja tätä tulee sen noin 0,5 l





Toivottavasti tästä oli jotakin apua jollekkin! 
pahoitteluni surkeista kuvista, aamulla oli niin surkea valo etten parempaan pystynyt.

-kissankello

perjantai 3. tammikuuta 2014

Hyötyliikunnasta

Tänään on ollut hyötyliikunnan teho päivä. Koska olen niin huono saamaan hyötyliikuntaa normaaleina päivinä, niin päätin tänään ottaa kaiken irti. Ensimmäisenä kävelin kauppaan 300m ja takaisin toiset 300m, okei toi ei ole paljoa, mutta silti jotain. Jokainen askel on askel kohti parempaa tulevaisuutta! Sitten päätin mennä piristämään siskoa hänen viimeisenä äitiysloma viikkonaan ja vauvan kanssa tehtiin sellainen pieni 1,6 km lenkki joka sai tietty lisä rasitusta työnnettävistä rattaista. Voi todellakin sanoa että rattaat, varsinkin ylämäessä ottavat todellakin reisiin ja takapuoleen, eli todella hyvää lisäfiilistä pieneenkin kävelyyn. Ja viimeisenä pisarana päätin jäädä aikaisemmin bussista pois jotta saisin pienen iltalenkin mahdutettua tähänkin päivään. Käveltyä tuli 2,46 km lähes pelkkää ylämäkeä. En voisi olla ylpeämpi itsestäni.Olen tuon bussihommelin tehnyt vain kerran aikaisemmin ja voin sanoa että hyvältä tuntuu! Nyt vaan pitäisi keksiä miten lisätä sitä liikuntaa, kun vieläkin tuntuu että se lenkille lähtö yksin tökkii kummasti. Tykkään käydä lenkillä,rakastan näitä lenkkimaisemia ja sitä tunnetta mikä tulee jälkeenpäin, mutta onko mitään avainta onneen että sitä rupeisi yhtäkkiä hinkumaan ulos, silloinkin kun on yksin?

Tein myös Facebookissani yhteisön minulla ja kavereilleni jossa voidaan tsempata toinen toisiamme ja jakaa kokemuksia laihtumisesta ja kuntoilusta ylipäänsäkkin, kivaa että sielläkin sitten voi ihmiset jakaa yhdessä, ja vastata kysymyksiin joita minulla ainakin on.



-kissankello

torstai 2. tammikuuta 2014

kurkistusta

Ajattelin tehdä pienen esittelyn mitä jääkaappini sisältää. Sisältö tosin vaihtelee useinkin riippuen tietty siitä mitä olen ostanut kaupasta, mutta tietyt ruoat säilyvät aina lähes samoina. Toivoisin vain että olisin esimerkiksi 6kk sitten tajunnut ottaa kuvan samasta jääkaapistani. Olisi nimittäin ollut hieman erilaista sisältöä. sipsejä, suklaata, ja kaikenlaista ihme mättöä.

ylin hylly sisältää kananmunia, suolakurkkuja, pestoa, englannista tuotua gravyä (edellisen elämän jäljiltä, ei ole tullut syötyä), sokeria ja punaisia linssejä. valkoisessa rasiassa on sen päivän kanawokki.

toiseksi ylin hylly sisältää maitorahkaa, tonnikalaa, itsetehtyä sokeritonta omenahilloa, ja papuja.

keskimmäinen hylly sisältää vehnäleseitä, pikapuuroa, parsakaalin, klementiinejä ja ruusukaalia.

toiseksi alimmalla hyllyllä on maustamattomia lihasuikaleita, rosollia, ja kalaa.

alalokeroissa on porkkanaa, sipulia, bataattia, viikunoita, luumuja ja aprikooseja. toisessa lokerossa on vain tavallisia kuivakaapin aineita.



Huomaan todella suuren eron entiseen koska tämänhetkinen jääkaappini sisältää niin paljon kasviksia ja terveellisiä aineksia. Lisäksi ovessa on lihaliemikuutioita, yskänlääke, voita, sitruunamehua, punajuuriviipaleita, korppujauhoja, soijaa, aurinkokuivattuja tomaatteja, maitoa, ketsuppia (ennen olin suurkuluttaja, nyt olen vähentänyt alle puoleen), chilikastiketta ja vanhaa glögiä joka pitäisi muistaa kaataa pois.


Mutta koska olen köyhä opiskelija, niin suurin varastoni on pakkasessa. Tämä on aarreaittani jonne keräilen aina montaa eri laatua kasviksia ja marjoja. Pakkasessa minulla on kolme lokeroa
 1.kasvikset ja vihannekset
2. marjat ja vähän lihaa 
3.liha, kala, kana yms.

Tällä hetkellä minulta löytyy kukkakaalia, parsakaalia, wokki mix, kiinalaisia wokkivihanneksia, herne-maissi-paprika, keittojuureksia, papuja, pinaattia ja maissia.


Marjatilanne on tänään vähän heikko  rahatilanteen vuoksi, yleensä täältä löytyy mansikoita, puolukoita, mustikoita, mustaherukoita, goji marjoja ja satunnaisia vierailijoita. nyt on vain kuvassa näkyvät.


Siinä kurkistusta minun jääkaappiini ja pakastimeeni, toivottavasti tämä loistaa terveydellään, vaikka uskon että vieläkin terveellisempi voisi olla. 
Ostan yleensä kuukauden lihat ja vihannekset kerralla ja pakastan kaikki, niin ei tarvitse ravata jatkuvasti kaupassa. 

-kissankello

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Motivaatiota ja uuden vuoden lupauksia

Huhhuh, eilinen meni aivan liian nopeasti. Hauskaa oli ja tuli syötyä vähän, muttei ahmittua ja kotiin en ottanut mitään jämiä kummittelemaan jääkaappiin. Mutta koska haluan aloittaa tämän uuden vuoden terveellisissä merkeissä niin pidän tänään proteiini päivää, eli päivää jolloin juon vain vettä ja syön vain proteiinia. Olen jostakin kuullut sen olevan täydellinen tapa nollata herkku päivä ja mielestäni myös täydellinen tapa kadottaa ruokamorkkis, joka kuitenkin pikkuisen kytee sisälläni, vaikka kohtuudella söinkin.

Tämän päivän tavoitteena on hakea motivaatiota erilaisia kuvia  selaamalla, tilaamalla ateriankorvikkeita netistä, päivittämällä uuden taustakuvan itselleni.Pidän itseäni sellaisena ihmisenä joka tarvitsee motivaatioita päivittäin. Jollen itse hae sitä ja ime sitä itseeni niin nopeasti unohtuu mitä sitä olikaan tekemässä, mutta juuri sitä kai se tarkoittaa kun puhutaan elämäntavasta. Haalin jatkuvasti ympärilleni liikunta ja ruokajuttuja, katselen laihdutusohjelmia ja selaan nettiä tietokoneella ja puhelimellani, sekä tietysti lukemattomat määrät laihdutusblogeja. Voi sanoa että olen tietyllä tavalla paljon onnellisempi tämän asian tultua elämääni, sillä tämä on minulle täydellinen harrastus.   pistämpä tähän muutamia tsemppikuvia teidänkin iloksenne. (kaikki kuvat ovat googlesta)




















Ja vielä loppukevennykseksi seuraava kuva joka ainakin minut sai nauramaan!








Eli aloitetaan vuosi 2014 paremmin kuin koskaan, liikutaan enemmän, syödään terveellisemmin ja parannetaan yleistä elämän laatua!

-Kissankello