Lisäksi olen huomannut muitakin muutoksia, mm. kun laitoin rasvaa mahaani niin huomasin ettei se olekaan enää kivikova pallo, vaan pehmentynyt huomattavasti ja jos oikein muistan niin pehmeä rasva on helpommin pudotettavissa tai jotakin sinnepäin. Huomasin myös että mahani ei enää roiku yli pikkareiden rajan, Tämä oli aikoinaan ensimmäinen asia mistä edes tajusin lihoneeni, kun huomasin tämän peilistä ja kauhistuin. No siitä meni vielä kolme vuotta siihen kunnes tartuin toimeen. Raskausarpeni eivät ole enää tiukalla, mikä tekee niistä paljon haaleamman näköisiä, reiteni eivät hinkkaa kaikkia housuja kuukaudessa puhki, voin istua jalat ristissä (ei kyllä ole suositeltavaa, mutta ainakin voin!), tunnen solisluuni pitkästä aikaa. Paljon on tapahtunut pienessä ajassa. On ihanaa huomata positiivisia muutoksia itsessään.
Aamupaino oli tänään 100.4 kg, Odotan niin kovalla jännityksellä pääsyä kaksinumeroisiin lukuihin, nyt vain tuntuu etten ikinä pääse sinne, paino vaan tuntuu jumittavan, mutta enimmäkseen se vain jumittaa päässäni koska odotan niin paljon ja odottavan aika on pitkä.
Weheartit |
Nyt lähden lenkille!
-Kissankello
Eikä! Sä oot ihan kohta kakslukusissa! Upeeta työtä :)
VastaaPoista-Kaukaa Kaunis
Niiiiin lähellä, kyllä se sieltä tulee! Tsemppiä! :)
VastaaPoistakiitos tsempistä!
VastaaPoista